Internet on apuväline, josta on hyötyä oikeastaan lähes missä tahansa aina sosiaalisesta elämästä tiedonhakuun ja viihteeseen. Monelle saattaa kuitenkin tulla yllätyksenä se millaisessa mittakaavassa internetiä voidaankaan hyödyntää ja missä kaikessa se saattaa olla avuksi. Siksi olemme listanneet tähän artikkeliin monia internetin parhaimpia ominaisuuksia ja kertoneet hieman millaisissa tilanteissa ne voivat olla erityisen paljon hyödyksi.
Sosiaalinen media voi olla syrjäytyneelle ainut väylä sosiaaliseen elämään
Syrjäytyneet ovat nykyisin huolestuttavan nopeasti kasvava valtion resursseja laajasti rasittava ihmisryhmä. Saattaakin monelle tulla yllätyksenä, että vaikka internet saattaa osaltaan olla tämän ongelman aiheuttaja, tarjoaa se myös kiistatonta apua ongelman ratkaisemisen askeleena. Syrjäytyneet, syrjäytetyt tai syrjäytymisen vaarassa olevat nuoret voivat nimittäin internetin kautta saada itselleen lähes rajattoman määrän sosiaalisia kontakteja valtiorajoista välittämättä. Moni pitää tällaisia ihmissuhteita yhtä arvokkaina kuin tavallisiakin ihmissuhteita, joten tämä saattaa olla monelle heikommat sosiaaliset taidot omaavalle jopa perinteistä ihmissuhdetta parempi vaihtoehto ainakin alkuun sosiaalisen kehityksen tueksi.
Pelit ovat oivaa viihdykettä monelle yksinäiselle
Monet ihmiset koti-Suomessakin kärsivät yksinäisyydestä. Selkeästi eniten tätä esiintyy kuitenkin niin sanotusti maton alle lakaistussa ikäryhmässä eli vanhuksissa. Yllättäen internet saattaakin tarjota tähänkin ratkaisun – viihteen. Internetin viihdekirjasto on pohjaton ja joka sekunti sitä tulee tuhansia tunteja lisää. Internetin tarjoamat elokuvat, musiikki ja pelit saattavatkin olla se punainen lanka, jota moni yksinäinen kaipaa elämäänsä.
Karttatyökalu auttaa eksyessä
Eksyminen on vakava ja pelottava asia ja vuosittain moni etenkin vanhempaa ikäpolvea edustava henkilö eksyy niin pahasti, että tämän aiheuttaa lopulta hengenlähdön. Näiltäkin turhilta kuolemilta voitaisiin välttyä, jos internetiä käytettäisiin hyödyksi enemmän. Internetissä on nimittäin saatavilla ilmaisia karttapalveluita, joiden avulla suunnistaminen on helppoa. Jokainen voi siis pitää koko maapallon kartat helposti taskussaan älylaitteiden avulla.
Nopea tiedonhaku auttaa saamaan apua hätätilanteessa
Kukaan ei voi tietää kaikkea. Mitä tehdä kun saa palovamman? Mitä jos kyy puree? Mitä jos auto päästelee omituisia ääniä? Mitä jos vatsassa on kyhmy? Internet tietää! Netin pohjattomaan tietopankkiin voi turvata aina, ja voi olla varma, että netin sulkiessaan on yhtä asiaa viisaampi!